Mistä muutosvalmennuksessa on kyse?

Kuva: shutterstock

Muutosvalmennuksessa Keventäjien jäsenillä on mahdollisuus hyödyntää psykologin ohjauskeskustelua oman muutosprosessin tukena. Muutosvalmennuksessa muutosten tekijä itse tekee oman suunnitelmansa ja omat päätöksensä. Päätösten ja pohdintojen tueksi käydään ohjauskeskustelua, jossa kartoitetaan sitä, mikä ohjattavaa itseään juuri nyt kiinnostaa ja innostaa? Mihin hän itse on valmis panostamaan? Minkälaisia muutoksia juuri hänen elämäntilanteessaan on realistista lähteä työstämään? Ja ennen kaikkea työstetään sitä, miten saada suunnitelmat elämään arjessa toiminnan tasolla?

Painoaan pudottaneet jojo-laihduttajat kertovat usein jälkeenpäin, ettei painonpudotuksen tulos ollut pysyvä, koska ”mieli ei ollut muutoksessa mukana”. Terveyttä edistävien päätösten tekeminen on meille kaikille tuttua ja helppoa, mutta niihin sitoutuminen toiminnan tasolla pidemmäksi aikaa on jo toinen juttu. Olemme taitavia pettämään itseämme tässä suhteessa: periaatteessa syömme ja liikumme lähes suositusten mukaisesti, mutta käytännössä näin ei tapahdukaan. Kysyttäessä jokainen meistä sanoo harrastavansa hyötyliikuntaa aina kun se on mahdollista, mutta käytännön esimerkkien löytäminen omasta elämästä on jo vaikeampaa…

Painonhallinta perustuu liian usein yleisen tason tavoitteisiin ”syö vähemmän, liiku enemmän” tai sitten liian tarkkoihin ulkokohtaisiin ohjeisiin, joiden noudattaminen ei onnistu pitkällä tähtäimellä keneltäkään. Tavoitteiden yksilöllinen muokkaus osaksi omaa elämän rytmiä ja tapaa niin, ettei niiden noudattaminen ole ylimääräinen taakka, on oleellinen osa muutosvalmennusta. Jos muutos on sinulle voimia antava mahdollisuus eikä rajoittava pakko, olet saanut mielesi mukaan muutoksen tielle. Siitä myös muutosvalmennuksessa on kyse.

Motivoituminen on sisäsyntyinen prosessi

Miksi motivaation ylläpitäminen ja houkutusten vastustaminen on niin vaikeaa? Motivoituminen on ennen kaikkea sisäsyntyinen prosessi, joka edellyttää omien arvojen ja asenteiden työstämistä. Silloin, kun toiminta tai sen muutos perustuu sisäiseen motivaatioon (”teen, koska haluan”), ei ihmistä pysäytä mikään. Vastaavasti ulkokohtainen ”kai mun sitten pitäisi” –asenne saattaa kantaa hetken, mutta paluu vanhaan ja totuttuun elämäntapaan on jatkuva kiusaus. Muutosvalmennuksessa etsitään ja tutkitaan niitä toiminnan motiiveja, jotka ohjaavat meidän terveyskäyttäytymistämme. Kun oma sisäinen motivaatio on herännyt, on tärkeää löytää juuri se itselle sopivin tapa hallita painoaan ja hoitaa terveyttään. Tapoja ja keinoja on monenlaisia, muutoksen tukemiseksi suunnitelman yksilöllinen räätälöinti ja kulloisenkin elämäntilanteen huomiointi ovat seuraavia askeleita kohtia pysyviä muutoksia.

Miten muutosvalmennus tapahtuu?

Keventäjien jäsenenä voit ottaa yhteyttä Keventäjien psykologiin ja näin käynnistää ohjauskeskustelun valitsemastasi aiheesta. Keskustelua voidaan jatkaa tarpeen mukaan kahden kuukauden ajan niin, että saat vastauksen edelliseen viestiisi noin kahden viikon kuluessa edellisestä viestistäsi. Voit myös päättää ohjauskeskustelun tätä aikaisemmin niin halutessasi. Keskustelun aiheet voivat liittyä painonhallintaan tai elämäntapamuutosten pohdintaan yleisemmällä tasolla. Jos kärsit akuuteista psyykkisistä oireista (depressio, syömishäiriöt jne.), ota yhteyttä lähimpään hoitopaikkaasi asianmukaisen avun saamiseksi. Muutosvalmennuksessa ei käsitellä akuutteja mielenterveyden ongelmia tai kriisejä vaan työstetään omaa yksilöllisesti räätälöityä muutossuunnitelmaa edellisen kuvauksen mukaisesti.

Teksti: Riikka Turku, Keventäjien psykologi

 

Liity nyt Keventäjiin ja ota askel kohti hyvinvointia!