Onnistunut painonpudotus

Suomalaiset ovat maailman innokkaimmin laihduttava kansa. Yritystä meiltä ei siis ainakaan puutu! Koska suurin osa meistä edelleen kamppailee painonsa kanssa, on todennäköistä, että laihdutuksen tai sen pysyvyyden kanssa on monella edelleen pulmia. Onnistumisen elementeistä on tehty tieteellistä tutkimusta. On näyttöä siitä, että tavalliset, yksinkertaisiltakin tuntuvat asiat edistävät laihtumista ja pysyvää painonhallintaa.

Suomalaiset olivat maailman innokkaimmin laihduttava kansa. Yritystä meiltä ei siis ainakaan puutu! Silti suurin osa meistä edelleen kamppailee painonsa kanssa. Koska 50–70 prosenttia aikuisväestöstä on liikapainoisia, on todennäköistä, että laihdutuksen tai sen pysyvyyden kanssa on monella edelleen pulmia.

Jos laihdutuksessa ei ole onnistunut tai jos paino tulee laihdutuksen jälkeen pian takaisin, tästä ei pidä masentua. Ilmiö on hyvin yleinen; jopa 80 prosenttia laihduttajista palaa takaisin lähtöruutuun. Se on biologiaa. Jos elimistömme ei olisi evoluution kuluessa virittäytynyt korjaamaan aikoinaan vaarallisen painonlaskun heti tilaisuuden tullen takaisin ylös, emme olisi selvinneet kivikautisten olosuhteiden yli tähän päivään. Koska ihmisen historiassa nykyinen yltäkylläisyys on vain muutaman vuosikymmenen pituinen, geenimme eivät ole ehtineet muuntua vastaamaan nykyajan haasteisiin, liian runsaaseen energiantarjontaan ja liian vähäiseen liikuntaan.

Laihduttaminen on siis kamppailua luontaista biologiaa vastaan, pyristelyä elää riittävän niukalla ruoalla vuolaasti energiaa tarjoavassa ympäristössä ja koetusta saada itsensä riittävästi liikkeelle tilanteessa, jossa siihen ei luontaisesti tarjoudu juuri minkäänlaista tarvetta.

Laihtuminen ja pysyvä painonhallinta ovat kuitenkin mahdollisia! Biologiansa ja nykyajan haasteet voi voittaa!

Onnistumisen elementeistä on tehty tieteellistä tutkimusta. On näyttöä siitä, että tavalliset, yksinkertaisiltakin tuntuvat asiat edistävät laihtumista ja pysyvää painonhallintaa. Eräs kattavimmista tutkimussarjoista on amerikkalainen National Weight Control Registry, johon on hyväksytty osallistumaan sellaisia tutkittavia, jotka ovat laihduttaneet vähintään 15 kg ja pitäneet sen poissa vähintään vuoden. Keskimäärin tutkittavat ovat laihtuneet 30 kg ja pitäneet sen poissa 5.5 vuotta. Vaihteluväli on kuitenkin suuri: joku tutkittava on pysynyt nykypainossaan jopa 66 vuotta! 80 prosenttia näistä (kuten useimmista muistakin laihdutustutkimukseen osallistuvista) on naisia.

Tiedetään, että jos laihdutus onnistuu jo alkuvaiheessa, onnistuminen on todennäköisempää jatkossakin. Tiedetään myös, että mitä enemmän laihtuu, sitä todennäköisempää on, että tuloksesta ainakin osa pysyy. Toisaalta tiedetään, että jos on laihtunut nopeasti ja paljon (esim. pussivalmisteilla tai hyvin niukalla syömisellä), näiden vauhdilla laihdutettujen kilojen takaisinnousupyrkimys on kaikkein suurin. Osa tästä johtunee lihaskadosta, jota liian nopea laihduttaminen provosoi. Voi myös ajatella, että maltillisemmin laihduttaessa sekä keho että mieli ehtivät tottua pikkuhiljaa muuttuneeseen elimistön tilaan ja energian tarpeeseen. Jos palaa hevoskuurin jälkeen takaisin entisiin tottumuksiin, joilla paino oli tullut ja joilla se oli pysynyt korkeana, niin luonnollisesti laihdutustulos ei tietenkään voi pysyä.

On muistettava, että 15 kg painonpudotus tarkoittaa sitä, että jatkossa keho tarvitsee 500 kcal vähemmän, eli koko loppuiän on syötävä tämän verran niukemmin tai liikuttava vastaavasti enemmän. Paluuta entiseen ei siis ole.

Useista eri lähteistä kootut painonpudotuksen ja -hallinnan onnistumisen elementit ovat:

• Säännöllinen punnitseminen, omaseuranta (vähintään kerran viikossa)
• Pysyvät muutokset elintavoissa, syömisessä ja liikunnassa
• Säännöllinen syöminen, ei ylilyöntejä suuntaan eikä toiseen
• Päivittäinen aamupala
• Pysyvästi vähemmän kaloreita, niukasti rasvaa (riittävästi pehmeitä rasvoja)
• Runsasproteiininen ruokavalio (ainakin laihtumisen ajan, lyhytaikaista näyttöä myös painonhallinnasta, huomioitava kuitenkin, että pitkänajan turvallisuusnäyttöä ei vielä tiedetä)
• Runsaasti kasviksia, kuitua
• Liikuntaa tunti päivässä (esim. reipasta kävelyä)
• Alle 10 tuntia TV:n katsomista (tai muuta passiivista ajanvietettä) viikossa
• Välitön reagointi, jos paino alkaa nousta uudelleen
• Tiivis kontakti terveydenhuoltoon tarvittaessa
• Positiivinen asenne itseään kohtaan: olen hyvä ja pystyn laihtumaan!

Onnistuneita laihdutushetkiä!


Teksti: Keventäjien lääkäri Kirsi Pietiläinen

Liity nyt Keventäjiin!