Aloititko laihduttamisen? Muista nämä vinkit!

Motivaation hiipuminen on varsin yleinen ongelma. Ulkopuolinen ihminen ei voi antaa motivaatiota, mutta voi kyllä auttaa löytämään sisäisen motivaation ja syyn jatkaa terveellisiä elämäntapoja läpi elämän. Motivaatio pysyviin muutoksiin löytyy läheltä, omasta elämästä ja omasta itsestä.

Women’s Health listasi tärkeitä seikkoja, jotka keventämisen alkutaipaleella on hyvä ottaa huomioon.

Elintapojen on tuettava laihduttamista

Laihduttamisesta on helppo innostua, ja aluksi tavoitteet onkin helppo määritellä turhan tiukoiksi ja ruokavaliota uudistaa liiankin kanssa. Yritä ajatella pitkällä tähtäimellä, kun teet muutoksia elämäntapoihisi. Mieti, pystytkö noudattamaan uusia tapojasi vielä puolen vuodenkin päästä. Laihdutus on aikaa vaativa projekti ja vaatii pitkäjänteisiä muutoksia.

Älä tavoittele täydellisyyttä

Iloitse ja ole ylpeä kaikista muutoksista, joita saat tehtyä matkalla kohti terveellisempää elämää. Aseta itsellesi välitavoitteita ja palkitse itsesi, kun saavutat niitä sen sijaan, että tuijottaisit vain lopullista maalia ja olisit pettynyt itseesi, kun tavoitteeseen on vielä matkaa.

Elämäntapojen muutos on pysyvää

Jotta estäisit itseäsi joutumasta jojolaihdutuskierteeseen, ymmärrä, että et voi palata entiseen, lihottavaan ruokavalioon senkään jälkeen, kun olet saavuttanut tavoitteesi. Kun painonpudotustavoite on saavutettu, alkaa painonhallinta, jossa opettelet pitämään painon saavutetuissa lukemissa.

Älä vertaile itseäsi muihin

Keskity omaan tavoitteeseesi ja siihen, miten hyvin noudatat omaa ruokavaliotasi ja liikuntasuunnitelmaasi. Älä siis vertaile itseäsi muihin.

Laihtuminen on hidasta

Jos pudotettavaa on paljon, saattaa laihtumisvauhti olla aluksi hyvinkin ripeää. Pian painonlasku kuitenkin hidastuu, ja se on asia, joka sinun on hyväksyttävä. Keventäjien ravitsemusterapeutti Anette Palssa on muistuttanut, että kilon laihtuminen kuukaudessakin on vielä monelle normaali vauhti. Älä siis hätäänny, jos paino tippuu hitaasti. Tärkeintä on, että se tippuu.

Lähde: Women’s Health

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest